keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Manduca-lenkkeilyä ja kevyitä herkkuja

Vauva on tällä hetkellä aikalailla sylissä viihtyvää sorttia. Hän ei pidä autossa matkustamisesta eikä vaunuissa olemisesta, eikä myöskään viihdy leikkimatolla tai sitterissä muutamaa minuuttia pidempään. Hän on ihan iloinen veikko kunhan saa olla äitiä, pappaa tai sisaruksia lähellä.


Onneksi älyttiin ostaa Manduca kantoreppu. Siinä vauva viihtyy ja nukahtaakin melkein heti liikkeelle lähdön jälkeen. Manducassa on tosi hyvä kantaa vauvaa. Paino tulee lantiolle, joten hartiat säästyvät. Ihan toista kuin joskus esikoisen aikaan BabyBjörnin rintarepulla. Kokeilu loppui hyvin lyhyeen, koska oli niin tuskallista hartioille. Eihän se BB ollut kai tarkoitettukaan pitkään kantamiseen ja mahdollisesti niidenkin ergonomia on viime aikoina kehttynyt, mutta olen kyllä taydellisen tyytyväinen tuohon Manducaan!


Kuva eiliseltä Manduca-lenkiltä lähimetsästä.



Sain vähän poimittua marjojakin lenkin ohessa. Vauva vaan tuppaa heräämään heti 
kun pysähdyn ja sitten alkaa potkiutuminen repussa. Haaveena olisi päästä edes 
kerran oikein kunnolla poimimaan mustikoita, niin että vauva olisi vaikka miehellä kannossa.



Välipalaa :)

Eli lenkkeilemään on päästy, mutta paljon muuta liikuntaa ei ole meikäläisen viime päiviin kuulunut. Vähän koitetaan vauvan kanssa päivittäin jumpata, kyykkyjä vauva sylissä ja ylösnostoja lähinnä. Ihan vaan vetreyttääkseen lihaksia pitkien sylittely ja imetyssessioiden jälkeen / välissä.

Onneksi ensi viikolla alkaa Mirvan painonnostokoulu, joten kerran viikkoon saan yhden oman "häiriöttömän" treenin ja tällä viikolla alkaa sunnuntai-kahvakuulan veto. Yritän olla stressaamatta ja harmistumatta tästä treenaamattomuudesta, useimmiten onnistunkin ihan hyvin.





Sitten postaukseen toiseen aiheeseen eli kevyisiin herkkuihin. Pidettiin miehen kanssa kolmen viikon sokeriherkuton keventely. Muutamat vieraat kävi sillä aikaa joten perinteisten herkkutarjoilujen sijaan piti keksiä jotain muuta. Ekassa kuvassa hedelmä-marjasalaatti, jossa mansikkaa, mustikkaa, päärynää, omenaa, viinirypäleitä, kiiviä ja granaattiomenaa. Aika perusjuttu sai heti juhlavuutta kun laitoin salaatin esille viinilaseihin (ja tulipa viinilaseillekin käyttöä samalla).



Toinen juttu mitä ollaan tehty tänä kesänä on vesimelonismoothie. Helppoa ja hyvää. Puolikkaasta melonista koverretaan sisus blenderiin jääpalojen kanssa. Surautus ja juoma on valmis! Ihanan viileä juoma, sopisi hyvin myös hellesäähän (niitä odotellessa).



Vesimelonismoothien voi nauttia myös meloninkuoresta. 
En juonut yksin, miehelläkin oli oma pilli :)

Keventely toimi oikein hyvin eikä ollut edes vaikeeta olla herkuista erossa. Muita muutoksia ei siis tehty kuin jätettiin karkit ja jätskit pois. Syötiin ihan normaalia kotiruokaa ja välipaloja sen 4-5 kertaa päivässä (mies ehkä vähän harvemmin). Sunnuntaina meillä oli siskon pojan rippijuhlat ja siellä sitten herkuteltiin hyvällä omallatunnolla. Nyt taas jatketaan sokeriherkutonta ilman mitään deadlineä. Kesällä saattaa aika helposti tulla syötyä esim. jätskiä ihan huomaamatta ja monet saa myös juomista aika paljon energiaa.


Mun suurta herkkua on kyllä kotimaiset marjat, varsinkin mustikat, vadelmat ja metsämansikat. Myös viinimarjat ja karviaiset menee. Ja juurikin ihan tuoreena. Voin hyvin syödä talvella kaupan pakastemarjoja kunhan kesällä saisi noita tuoreita mahdollisimman paljon. Syön marjoja aamupuuron seassa, raejuuston ja pähkinöiden kanssa sekä rahkan seassa. Ja tietysti ihan vaan paljaaltaan.


Tässä vielä yksi kuva. Aika normi välipala mulla: rahkaa, päärynää, granaattiomenaa ja siemeniä. Hyvää tämäkin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti