tiistai 5. toukokuuta 2015

Odottelua, odottelua ja kesäharrastuksia

Laskettu aika tuli ja meni ja nyt ollaan jo viikko yli la:n. Tänään oli viimeinen neuvola raskaana ollessa ja seuraavaksi sitten sairaalaan yliaikaiskontrolliin, jos vauva ei lähde omatoimisesti syntymään. Juurikaan mitään merkkejä käynnistymisestä ei ole, tulee noin yksi kivuton supistus illassa ja se ei paljon tilannetta kehitä :) Onneksi oma vointi on ihan hyvä, joten ei tässä auta kuin odotella vaan.

Mun esikoinen halusi aloittaa jalkapallon ja nyt kun muut harrastukset pikkuhiljaa jäävät kesätauolle, niin mikäs sen parempi aika aloittaa. Virkkalan Tarmo ottaa lisää tyttöjä 99-00 joukkueeseen ja tytärkin pääsi siihen vaikka onkin -02 syntynyt. 

Kesäaika mennään siis jalkapallo- ja pesiskentillä. Virkkalan Kiri järjestää kesäpesistä tänäkin vuonna niin lapsille kuin aikuisillekin ja sinne ovat ihan kaikki tervetulleita taitotasosta riippumatta. Välineitäkään ei tarvitse välttämättä olla, vaan nekin saa lainaksi. Homma on vieläpä ilmaista, toki pesispassin hankkimista suositellaan (maksaa noin 20 euroa ja sisältää vakuutuksen). Lisätietoja kesäpesiksestä ainakin Viki pesis facebook-sivulta.

Vielä kun tuo mies on innostunut pesiksestä myös ja meidän kolme pienintä tyttöä harrastaa yleisurheilua Virkby Startissa niin taidan olla kenttäleskenä koko kesän :)


  Käytiin vähän ostamassa varusteita kesän harrastuksiin. Nappikset, piikkarit, säärisuojat mitä näitä nyt on... Pesiskamppeita kannattaa muuten käydä hankkimassa Nummelan Sportmixeristä. 
Hyvä palvelu ja kohtuulliset hinnat.



Vappuna juhlittiin tätä ihanaa tyttöä <3 Kuopus 8-v. Ja vapun kunniaksi simaa ja Peppi-asu.


Käytiin vappuna Laakspohjan ratsastustallin vapputapahtumassa ihmettelemässä lampaita ja synttärisankari pääsi ratsastamaan.



Kotona leivottiin yhdessä omena-sacherkakku Kinuskikissan helpot suosikit kirjan ohjeen mukaan.


Hyvää tuli!


Ja vielä pystyy sunnuntain treeneissä tekemään muutaman kevyen sarjan. Tein alkulämmittelyt, 4 min työntösarjan kahdella kasilla, 4 min tempaussarjan 8 kg:n kuulalla sekä loppuun putkirullausta. 
Rv 40+5 siis tuolloin.

Ehkäpä seuraavaksi tulee jo vauva-uutisia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti