perjantai 25. heinäkuuta 2014

Hikisiä treenejä

Nyt tarkenee! Ihanaa kun on lämmin, enkä siitä yhtään valita :) Treenien suhteen kuitenkin vähän pitää miettiä mihin aikaan ulos ampaisee, lämpö kyllä vie muuten treenistä parhaimman terän.

Tiistaina illalla lähdettiin kävelylenkille. Vaikka vauhti olikin lopulta ihan normaali, tuntui kyllä tosi tahmaiselle. Työpäivän jälkeen väsyttikin ja pelkkä kävely tuntui tukalalta. Kiva fiilis kuitenkin lenkin jälkeen, että tuli lähdettyä.

Keskiviikkona jumppailin takapihagymillä. Odottelin noin yhdeksään asti illalla, että lämpötila vähän laskisi ja ehkä se ihan piirun laskikin.


Keskiviikko illan jumpat
 
 
Varastin ystäväni treeneistä muutaman vinkin tähän kotijumppaan. Yleensäkin kirjailen hyviä ideoita ylös ihan kaikkialta, lehdistä, netistä, kavereilta. Sitten on kiva kokeilla uusia juttuja ja lopulta ne päätyvät jossakin muodossa myös asiakkaiden treeneihin :) Ekana virittelin renkaiden nauhat leuanvetotankoon kiinni, niin että silmukat tulivat aika lähelle lattiaa. Lisäksi tarvittiin jumppapallo sekä käsipainot.
 
Treenin ajatuksena oli tehdä kolmea liikettä peräkkäin ensin 9 toistoa, sitten 8, 7, 6 jne. Ja kaikki ilman taukoja.
 
Eka liike oli vatsarutistus punnerrusasennossa ja nilkat noissa remmeissä. Sieltä sitten puristaen polvet koukkuun vartalon alle ja suoraksi. Toisena kulmasoutu käsipainoilla ja kolmantena vipunosto käsipainoilla maaten pallon päällä.
 
Oli hikistä hommaa! Viimeiset 3, 2 ja 1 toiston sarjat tein putkeen (siis 6 rutistusta, kulmasoutua ja vipunostoa), koska ei huvittanut enää kömytä tuolta lattiatasosta kertaakaan ylös. Pari kertaa oli pakko pyyhkiä välissä hikeä, kun pallon päällä hiki hakeutui ikävällä tavalla silmiin :)
 
Nopea treeni, lämmittelyn ja jäähdyttelyn sisältäen meni vain 25 min, mutta oikein hyvän hien sai pintaan ja putkirullailun jälkeen uni maistui aika hyvin.
 
Kuviakin oli tarkoitus ottaa eri liikkeistä, mutta mun iPadin kuvamuisti olikin täynnä, enkä alkanut siinä vaiheessa kuvien poiston kanssa kikkailemaan.
 
Torstaina pyöräilin Lohjalle urheilukentälle vetämään asiakkaalle treenit. Olin paikalla hyvissä ajoin, joten kävin katsastamassa harjulla mustikkatilanteen. Vielä saavat vähän pulskistua vaikka hyvälle kyllä maistuivat jo nyt. Keräsin sen verran, että sain iltapäivärahkan sekaan marjoja.
 
Asiakkaan treenien jälkeen taas pyöräily kotiin, ruokaa ja pienet päiväunet.
 
Unien jälkeen olikin taas vuorossa SUPpailua :) Pyöräiltiin tyttären kanssa Vohloisiin ja suppailtiin tunnin verran. Tytär onkin oikea vesipeto ja hänellä onnistui laudan päällä taiteilu mielettömän hyvin. Oli jos mahdollista vielä kuumempi ilma kuin lauantaina ja tyttö hyppi ja pomppi laudalta veteen ehkä tuhat kertaa. Oli kyllä taas niin siistiä!
 
Sitten vielä pyöräiltiin kotiin, joten pyöräilyä tuli eilen yhteensä 1,5 h. Peppu kiittää :)
 
Mun akillesjänne toisesta jalasta vähän ärsyyntyi, ilmeisesti tosta pyöräilystä. Aukikierrossa tietyssä asennossa tuntuu ikävästi. Pyörän satula on aavistuksen verran liian korkeella paljasjalkakengillä poljettavaksi ja jotenkin painan poljinta tosi paljon varpailla / päkiällä. Olo on siis kuin olisi  kävellyt korkkareilla. Täytyy vähän tarkkailla tuota ettei mene pahemmaksi.
 
Sellaiset alkuviikon jumpat. Nyt ihanasti viikonlopun viettoon ja loma vol 2 lähenee :)
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti