keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kevät ja korennot

Taas tulee kuvapainotteinen postaus :) Käytiin eilen taas rautakaupasta hakemassa jotakin listaa vielä vähän keskeneräiseen pintaremonttiin. Tällainen ihana ja myös tarpeellinen kapistus tarttui myös ostoskoriin.


Paola Suhosen Lento palovaroitin.
 


Ja siinä se nyt lentelee kattopalkissa. Eikö ole hieno?


Muutenkin on niin kevättä rinnassa. Lasten kanssa istutettiin jo pääsiäisohratkin.




Kuopus on kukkien kastelun ekspertti. Olisi koko ajan kastelemassa jotakin jos vaan saisi luvan :)


Kynttilätalo sai jatkoajan siementen säilytyspaikkana. 


Kevät <3

Meillä on töissä askel-kampanja, jossa mitataan päivittäin askeleita ja koitetaan lokakuun loppuun mennessä kerätä askeleita Roomaan asti. Tosi hauska ja kannustava juttu. Toimistotyöläisellä ei ole välttämättä ihan helppo kerätä suositeltua 10.000 askelta päivässä, varsinkaan jos ei illalla innosta lähteä liikkumaan. Tämä on ihan hyvä muistutus kaikille arkiaktiivisuuden merkityksestä. Mä en vaan meinaa millään muistaa ottaa sitä askelmittaria mukaan kun lähden liikenteeseen. Olisi tosiaan kiva nähdä paljonko niitä askeleita tulee.

Sellaisia juttuja tänään. Nyt vielä iltapilatekset ja saunaan. Onni on uuden kodin oma sauna.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti