tiistai 10. joulukuuta 2013

Jouluvalmistelut osa 98, takareisijumppaa ja paperitöitä

On paljon puuhaa! Muutun varmaan tontuksi kun olen ollut niin touhukas.

Viikonloppuna laitettiin jouluvaloja kotiin ja vähän jo tonttujakin lasten iloksi. Mä olen sitä mieltä, että jouluvaloja ei vaan voi olla liikaa näin pimeänä vuodenaikana! Mies pyöritteli päätään, kun kaapista paljastui sisävalosarja toisensa perään...
 

Toiveissa olisi kasvattaa meille oikea joulukylä näistä valotaloista.
 

Nämä on enkelivalot, vaikka tässä kuvassa näkyy vain valopallo ja jalat, hih!
 

 Ja tässä piparkakkuvalot. Valokuvat ei kyllä tee oikeutta sisävaloille.
 
 
Lauantaina pidin taas kuntotestejä asiakkaille. Ensi viikolla alkaa ensimmäiset Personal Trainer valmennukset ja sen tiimoilta olen tehnyt paperihommia monena iltana. Sieltä ne ensimmäisen viikon harjoitusohjelmat alkavat muotoutua.
 
Onneksi sain päivätyössä järkättyä itseni nelipäiväiselle viikolle, joten keskiviikko vapautui kokonaan PT-hommaan. Lisäksi tiistai ja torstai illat sekä sunnuntai alkavat mukavasti täyttymään joko kahvakuulatreenien vedosta tai PT-tapaamisista. Loput päivät (vieläkö sinne joku päivä jäi!?) pitää rauhoittaa perheelle. Mutta jos tarvitset Personal Traineria ja keskiviikkona tai sunnuntaina on kalenterissa tilaa, niin vielä mahtuu mukaan!
 
No mutta takaisin lauantaihin. Kuntotestien välissä mulle jäi puolisen tuntia vapaata, joten tein siinä nopean takareisijumpan. Kolme liikettä (polven koukistus laitteessa, hyvää huomenta ja suorin jaloin maastaveto) ja jokaista kolme sarjaa. Jumpan tuloksena etutaivutuksesta hävisi kymmenen senttiä, sen verran kipeenä on takareidet vieläkin! Ei se aina paljoa vaadi. Vaikka aikaa olisikin niukasti kannattaa treenimahis kuitenkin käyttää hyödyksi.
 
 Eilen käytiin kirjastossa...
 

...ja Lohjan ABC:n Punnitse ja Säästä-kaupassa. 



Tämän vuoden opettajien ja lasten harrastusten vetäjien joulumuistamisidea on tässä. 
Olisi tehnyt mieli maistella kaikkia herkkuja, mutta lopulta maltoin mieleni ja
kaikki meni lahjapusseihin.
 
Tänään on vuorossa Saukkolan vuoden viimeinen kahvakuulatreeni. Sitten jääkin vain Lohjan ryhmä, jossa ei lomaa vietellä, ha haa, treenataan vaan joka sunnuntai oli päivä mikä tahansa. Jos kaipaat joulunajan treeniä niin tule sinne! Detaljit löytyy sivupalkista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti