maanantai 14. lokakuuta 2013

Jotkut päivät vaan on niin hyviä

Auts, blogin kirjoitteluväli on taas lipsahtanut turhan pitkäksi. Lupaan parantaa tapani, mutta kun koko ajan tapahtuu niin paljon, ei meinaa jäädä riittävästi aikaa kirjoittamiseen. Vaikkakin tämä blogin pitäminen on ihan huippuhauskaa ja oikeeta terapiaakin välillä mulle.

Mutta palataan vielä viime viikon loppupäähän.

Perjantaina mulla oli vapaapäivä päivätyöstä ja sen ansiosta sain nukkua vähän pitempään. Kyllä maistui pidemmät yöunet! Aamulla syötiin rauhallinen aamupala ja vein kuopuksen eskariin yhdeksäksi.

Ihanainen prinsessa matkalla eskarin syksyiseen Ystävyyden juhlaan.
 
Kun eskarilainen oli saateltu kouluun lähdettiin miehen kanssa rauhalliselle kävelylenkille Pähkinäniemen puistoon. Käppäiltiin pieniä polkuja pitkin ja ihasteltiin syksyistä väriloistoa. Laatuaikaa kumppanin kanssa <3
 
Lenkin jälkeen pikainen suihku ja lounas ja sitten auton keula kohti Espoota.  Vietin pari päivää erään luisevan kiinalaisen seurassa....

Tämä kaveri opetti mulle niin paljon.
 
Eli Personal Trainer koulutuksen eka jakso oli Espoossa Trainer4Youlla käsillä. Koulutusputkihan alkoi jo kesällä Hyvinvointivalmentaja-koulutuksella jonka jälkeen pari viikonloppua lähiopintoja ja väliaika ohjausharjoittelua Kuntosalivalmentaja-koulutuksen merkeissä.
 
Aiheena oli tällä kertaa toiminnallinen anatomia. Auts ja hui! Voisi kuvitella, että tylsää,vaikeeta ja ihan hepreaa. Olikin tosi mielenkiintoista, hauskaa ja osittain kyllä tosi vaikeetakin.
 
Lihaksia ja niiden toimintaa käytiin jonkin verran läpi jo kuntosalivalmentaja osuudessa ja nyt syvennettiin tietoa. Tehtiin siis liikeanalyysiä eli pilkottiin erilaisia liikkeitä osiin ja mitä missäkin paikassa tapahtuu liikkeen aikana, ensin nivelen liikkeet sitten päätyön tekevä lihas, mitkä lihakset ovat avustavina, vastavaikuttajina sekä kontrolloijina liikkeessä.
 
Ketarat ojossa.
 
Nyt sitten opiskellaan itsenäisesti näitä asioita ja myöhemmin koulutuksessa vielä palataan syventämään tietoa aiheesta. Juteltiin koulutuksessa, että tämä on sellainen ala, että koko ajan pitää tai saa kouluttautua, tieto vanhenee ja muuttuu ja ikuisesti on kehitettävää omassa ammattitaidossa. Tiedon määrä tuntuu hurjan suurelta, mutta toisaalta tosi kutkuttavan mielenkiintoselta. Ihan huippua kouluttautua tälle alalle ja vielä kun saa oppia niin mielettömän asiantuntevilta ja karismaattisilta opettajilta.
 
Viikonloppuna tuli myös naurettua ihan hullun lailla. Kiitos siitä ihan huipuille kouluttajille ja meidän loistavalle opiskeluporukalle!


Smile!
 
Sunnuntaina sitten illalla vetäistiin Lohjan porukan kanssa kunnon hikitreeni. Ollaan tehty nyt useana viikkona pieniä syrjähyppyjä niin crossfitin kuin painonnostonkin maailmaan, joten nyt vedettiin koko tunti kahvakuulaliikkein. Tiukka setti, mutta hyvin meni.
 
Kahvakuulan nostamisen jälkeen mulla oli vielä tankotanssitunti ja taas opittiin lisää ja oli hauskaa. Alkuvenyttelyt nyt on ihan piinaa, mutta hyvää tekee kropalle. Tänä aamuna sitten sisäreidessä oikein mojova mustelma tangolla istumisesta, au au au. Naurettiin eilen tankoporukan kanssa, että ihan vielä ei olekovin sulavaa ja kaunista meidän liikehdintä, heh hee. On se vaan rankka laji!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti