tiistai 18. kesäkuuta 2013

Sekalaiset

Nyt tulee sekalainen päivitys kuulumisista.

Maanantai alkoi pitkästä aikaa aamutreenillä. Kulki tosi hyvin, kun koko sunnuntain pyhitin lepäilemiselle. Ajoin salille kuulat mukana ja tein rinnalleveto-työntö treenin.

Illalla treenien veto. Tehtiin korttipakkaharjoitus, jossa jokainen korttipakan maa edustaa aina tiettyä liikettä ja kortin numero kertoo montako toistoa tehdään / käsi. Tosin eilen lisättiin haastetta silleen, että kaikki teki ainakin jonkun jutun kahdella kuulalla ja silloin ei suinkaan riittänyt kortin näyttämä luku vaan tuplana tietty. Hyvä fiilis treeneissä kuten aina. Ihana porukka! Meidät löytää muuten Facebookista nimellä Lohjan kahvakuulakellari. Saa käydä liittymässä ryhmään!

Mulla on ollut viimeisen viikon molemmat lapset maailmalla omilla kesälomareissuillaan. Vaikka olenkin nauttinut tästä lapsivapaasta täysin siemauksin ja todennut että on tosi huoletonta kun vastaa vaan itsestään, on silti maailman ihaninta saada esikoinen tänään kotiin! Jännä miten tämä viimeinen päivä on ollut vaikein, koko ajan katsoo kelloa, että kuinka kauan vielä on hänen kotiin tuloon. Onneksi kuopuskin tulee ennen juhannusta omalta reissultaan takaisin. On se oma pesue vaan niin maailman rakkain <3

Luopumisen tuskaa on koettu myös kirjallisuuden takia. Menee vähän aiheet tänään ohi sporttiblogitsa, mutta en voi olla tästäkään kirjoittamatta. Joskus aikaisemminkin kehuin täällä Harry Potter kirjoja ja nyt kun mulla odottaa viimeinen osa Kuoleman varjelukset aloittamista, niin on ihan tuskainen olo. Toisaalta ei malttaisi millään odottaa, että pääsee lukemaan, mutta toisaalta tekisi mieli säästellä sitä, koska tietää ettei sen jälkeen ole enää uutta kirjaa tulossa.




Kun se on luettu seuraa varmaan tyhjyys. Ystävä kommentoi Facebookissa asiaa, että se loppuminen tuntuu lähes samalta kuin ystävän jättäminen. Samat fiilikset on ollut ainakin kun luki Stieg Larssonin Millenium trilogian. Yksittäinen kirjakin saattaa aiheuttaa saman tunteen, mulla ainakin Sinuhe Egyptiläinen. Aah, mitä sitä  tekisikään ilman kirjoja. Kun vaan olisi aikaa lukea enemmän. Aika kaukana ovat ne ajat kun avoimessa yliopistossa lukaisin 32 suomalaisen kirjallisuuden klassikkoa muutamassa kuukaudessa.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti