keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Loma loma loma :)

 
Kyllä kelpaa olla lomalla :)
 
Eilen vika työpäivä ja nyt sitten loppuviikko lomaa. Aloitin loman tekniikkatreeneillä Jonnan kanssa. Tavattiin Malmilla ja käytiin läpi kahvakuulan nostamisen perusliikkeitä ja -asioita (ote, heilautus, rinnalleveto, räkkiasento, korkeaveto, tempaus, punnerrus, vauhtipunnerrus, kropan käyttö, ponnistaminen jaloilla). Aika tiukka setti reiluun tuntiin ahdettuna. Olen seurannut Jonnan mahtavaa blogia jonkun aikaa, suosittelen tutustumaan. Tosi motivoivaa tekemistä!
 
Jonna on hurahtanut crossfit-tyyliseen treeniin. Vaikka kahvakuulalla tehtävät jutut voi crossfitissä olla vähän erilaisia ja ainakin sarjat lyhempiä ja sen myötä painot isompia kuin kahvakuulaurheilussa, on perustekniikat kuitenkin ihan samoja.
 

Yläasentoa
 
 
Räkkiasento


 Lainasin tyttären kynsilakkaa. Just sattui sävy sävyyn rannareiden kanssa. Upea paloauton punainen :) Kyl nyt kelpaa nostella.
 


Esikoinen näyttää mallia. Lasten rohkeus tarttua välineeseen ja
kokeilla kaikkea on kyllä kadehdittavaa.
 
Vielä illan päätteeksi ajeltiin katsomaan naisten pesismatsia meidän kotikentälle Virkkalaan. Ihan huippuhyvin ladyt pelasi ja pisteet kotiin 2-0. On se pesis vaan niin lähellä mun sydäntä! Onneksi tänäkin kesänä pääsee kaikki halukkaat kesäpesistelemään. Seuraavat kaikille avoimet kesäpesistely-päivät ovat:
13.6.
25.6.
4.7.
11.7.
Ja kello 18.00 alkaa. Paikkana Virkkalan pesiskenttä. Kaikki joukolla sinne!
 
 

2 kommenttia:

  1. Iso kiitos opetuksesta! Siskoakin jo opastin uusilla opeilla :) otetaan uusiksi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos sulle! Oli kivaa ja ehdottomasti otetaan uusiksi :)

    VastaaPoista