keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Illan lenkki Nuuksiossa ja kotijumpa

  
 
Eilinen iltalenkki tehtiin Nuuksiossa Haltian (Suomen-luontokeskus) alueella. Kierrettiin pari pientä lenkkiä, yhteensä ehkä kolmisen kilometriä. Lisäksi muuten vaan tsekkailtiin mestoja. Luontokeskus oli jo valitettavasti kiinni, mutta sinne pitää tehdä erillinen retki.
 
Haltin parkkipaikalta lähti tosi hyvät reitit useaan suuntaan ja kolmen kilometrin päässä Nuuksiossa olisi ollut sitten lisää reittejä. Tänne voisi tulla lasten kanssa retkeilemään ja tutustumaan luontokeskukseen, ihana paikka!
 
 
 

 
 
 


Maisemat oli jälleen tosi upeat. Jännä miten tällainenkin epä-luontoihminen on alkanut pikkuhiljaa kiinnostua ihan uusista asioista. Niinkuin kaiken maailman pakurikäävistä (joka sukulaismiehen mukaan ei edes ollut pakuri, vaan joku muu pahka koivun kyljessä) ja maisemista.

Lenkki oli sen verran lyhyt, että tein kotona vielä lyhyen kotijumpan. Seuraavan setin tekemiseen meni noin 20 min.

1. Kierto alhaalta ylös.
Paino nostetaan alhaalta ylös kiertäen paino vartalon toiselle puolelle (kuvat alla). Tein 10 kertaa molemmin puolin eli yhteensä 20 nostoa. Levypaino toimii vielä paremmin (saa paremman otteen), mutta kahvakuulallakin onnistuu ihan hyvin. Mulla oli 10 kg:n kuula ja hyvän lämmön sai koko kroppaan.


Alkuasento ^^


Yläasento
 
2. Tasapainoharjoitus (kuvat alla)
Lähtöasennossa kuula pään yläpuolella seisotaan yhdellä jalalla. Pidä keskivartalo tiukkana ja lähde koskettamaan painolla lattiaa jalkojen edessä. Ilmassa oleva jalka tasapainottaa. Tein 10 kosketusta molemmilla puolilla (yht 20).
 

Alkuasento ^^
 
 
Kosketus eteen. Paino vain käväisee lattiassa, pito siis säilyy koko liikkeen ajan.
 
3. Istumaan nousut ilman tukea.
10 kertaa selinmakuulta istumaan jalat suorina ja kädet pään yläpuolella.
10 kertaa selinmakuulta istumaan jalat koukussa ja kädet pään yläpuolella.
 
4. Kierto kahvakuulalla istuen.
Kahvakuulalla kosketaan vuoron perään lattiaa vartalon molemmin puolin. Tein 10 kg kuulalla 30 kertaa putkeen.
 
5. Lantion nosto kahvakuula sylissä. Kuva alla. Tein 16 kg:n kuulalla 30 nostoa putkeen.
 



6. Vatsalihakset hartioita ilmaan nostaen, 40 toistoa putkeen.

7. Lankku 1 min.

Tuli ihan hyvä keskivartaloon painottuva kotijumppa lenkkiä täydentämään. Kierroksia voi tehdä useamman tai samaa liikettä useamman sarjan peräkkäin jos haluaa pidemmän treenin.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti