maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ruokahaaste ja surkuhupaisa toteuttaja

Piti jo viime viikolla vastata Outin  antamaan ruokahaasteeseen josta kerroin vanhassa blogissa. Nyt sitten vastaan haasteeseen ja onhan tää mun kokkailu nyt aika surkuhupaisaa...

Haasteessa piti kuvata viikon ruuat ja tehdä parhaista paloista kooste blogiin. Mun piti muutenkin kuvata ruokiani, kun ajattelin, että mikä voi olla helpompi tapa pitää ruokapäiväkirjaa. No ilmeisesti mikä tahansa muu keino. Kuinka monta kertaa voi tulla kuvaaminen mieleen siinä vaiheessa kun lautanen on jo tyhjä...

No mutta, parhaita paloja on sentään muutama. Mä tosiaan yleensä syön jauheliha-kasvismössöä tai broilerin pihvejä, rahkaa, puuroa ja pirtelöitä. Niin yksitoikkoiset ruuat, ettei niissä ole paljon muille kertomista. Onneksi haasteen aikana pääsin kahdesti valmiiseen pöytään.

Kuva on huono, mutta maku ihan älyttömän hyvä. Tässä on possun sisäfileetä suikaloituna ja kevyesti pannulla ruskistettuna. Sitten palaset uuniin mustapekka-juuston, kerman ja mausteiden kera. Nam nam. Tosi hyvää! Mun usko possunlihaan on palannut tämän aterian johdosta.


Jälkkäriksi (kuvassa taas jo puoliksi syöty) banaanijäätelöä ja mansikkasorbettia. Tämän tein ihan itse ja onnistui, kun molemmissa on vain yksi ainesosa: banaani ja mansikka. Tämä on ihan älyttömän hyvä terveysherkku. Banaani vaan lohkoiksi ja pakastimeen (esim. noin neljäksi tunniksi) sitten surruutellaan blenderillä ihan tasaiseksi "pehmikseksi". Lisäsin ihan pikkutilkan vettä niin sain notkeamman jätskin. Mansikkasorbetti syntyy ihan samoin. Pakastemansikoita kannattaa hetken aikaa sulattaa ennen blenderiin laittoa, ellei käytössä ole joku tosi tehokas masiina.

Olin myös ystäväni luona syömässä haasteviikolla, valitettavasti unohdin taas ottaa kuvan ruuista. Ekana oli vuohenjuusto salaattia. Punajuuri sopi muuten älyttömän hyvin vuohenjuuston kanssa! Sitten oli aivan ihanaa katkarapu-kala-papu-soppaa. Ajettä! Emäntä ei syö ollenkaan maitotuotteita eikä viljaa, joten ruuat oli kokkailtu ilman niitä. Vitsit kun oli hyvää.

Laitan viikolta vielä yhden kuvan, joka vähän poikkeaa omista normiruuista.

 


Tein lapsille lasagnea ja söin sitä itsekin salaatin kanssa. Värikäs salaatti kyllä pelastaa vähän huonommankin ruokakuvan :)



Ja sitten vielä bonuskuva. Löysin niin IHQ teetä sittarista että OMG! Mitä ei karkinhimoinen tekisi jos luvataan teen maistuvan vaahtokarkille tai toffeelle... No ei ne kyllä maistunut herkuille, mutta ihan hyvää teetä kuitenkin ja ihanat pussit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti